Kuinka monta viihdesovellusta puhelimeen oikeasti tarvitaan?
Puhelimeen voi kertyä yllättävän nopeasti sovelluksia, joita tarvittiin kerran mutta jotka jäivät sen jälkeen odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Uuden palvelun kokeileminen, matkaa varten ladattu ohjelma tai hetkellisesti kiinnostava peli kasvattaa sovelluskirjastoa lähes huomaamatta. Lopputuloksena voi olla useita sivuja kuvakkeita, vaikka päivittäisessä käytössä pyörivät jatkuvasti samat tutut vaihtoehdot.
Viihdesovelluksissa määrä ei myöskään automaattisesti tarkoita monipuolisempaa käyttökokemusta. Usein selkeämpi kokonaisuus syntyy muutamasta tarkkaan valitusta sovelluksesta sekä selaimessa toimivista palveluista, joita ei tarvitse pitää jatkuvasti asennettuina. Olennaista ei siksi ole löytää yhtä kaikille sopivaa lukumäärää, vaan tunnistaa omat todelliset käyttötavat.
Kun jokaisella asennetulla sovelluksella on selkeä tehtävä, puhelimen käyttö yksinkertaistuu ja tarpeettomien ohjelmien määrä pysyy hallinnassa.
Kolme sovellusta kattaa jo suuren osan viihdetarpeista
Hyvä lähtökohta on jakaa puhelimen viihde kolmeen pääryhmään. Ensimmäiseen kuuluu yksi ensisijainen videopalvelu, kuten Netflix tai Prime Video. Toiseen kuuluu musiikki– tai podcast-sovellus, esimerkiksi Spotify. Kolmannen paikan voi antaa e-kirjasovellukselle tai yhdelle pelille sen mukaan, millaista sisältöä puhelimella tavallisesti käyttää. Näin jokaisella sovelluksella on oma selkeä tarkoituksensa eikä samaa tarvetta varten tarvita useita vaihtoehtoja.
Pieni määrä toimii käytännössä siksi, että päivittäinen sovellusten käyttö keskittyy yleensä rajalliseen joukkoon. Jos useita samankaltaisia viihdesovelluksia on asennettuna varmuuden vuoksi, suuri osa niistä voi jäädä pitkäksi aikaa avaamatta. Samalla niiden kuvakkeet ja ilmoitukset lisäävät puhelimen käyttöliittymän hälyä.
Kolmen sovelluksen malli ei kuitenkaan ole ehdoton raja. Aktiivinen lukija voi tarvita useamman lukupalvelun ja paljon videoita katsova voi käyttää kahta suoratoistopalvelua rinnakkain. Parempi periaate on välttää tarpeetonta päällekkäisyyttä. Jos kaksi sovellusta palvelee käytännössä samaa tarkoitusta mutta vain toinen on säännöllisessä käytössä, toisen säilyttämisestä ei välttämättä ole hyötyä.
Selain voi korvata harvemmin tarvittavan sovelluksen
Kaikkia digitaalisia palveluita varten ei tarvitse asentaa omaa sovellusta. Jos jotakin palvelua käyttää vain ajoittain, mobiiliselain voi tarjota riittävän sujuvan vaihtoehdon. Nykyiset selaimet käsittelevät videota, ääntä ja erilaisia interaktiivisia toimintoja tehokkaasti, joten erillinen lataus on perusteltu lähinnä silloin, kun sovelluksen omista ominaisuuksista saa selvää hyötyä.
Sovellusähky näkyy musiikki- ja videopalvelujen lisäksi myös muussa digitaalisessa viihteessä, jossa selain on jälleen varteenotettava vaihtoehto erilliselle lataukselle. Sama kehitys näkyy myös verkossa toimivissa kasinopalveluissa, joissa keskeiset toiminnot voidaan hoitaa yhden selainistunnon aikana. Selainpohjainen toteutus voi pitää käyttökokemuksen suoraviivaisena ja samalla vähentää tarvetta lisätä puhelimeen jälleen uusi sovellus.
Esimerkiksi pikakasino toimii tyypillisesti suoraan mobiiliselaimessa ja yhdistää tunnistautumisen, maksamisen ja pelaamisen samaan käyttökertaan. Tällainen toteutus havainnollistaa hyvin, miksi selain voi olla käytännöllinen ratkaisu silloin, kun erilliselle sovellukselle ei ole jatkuvaa tarvetta. Puhelimeen ei jää uutta asennusta viemään tallennustilaa, ja palveluun voi palata selaimen kautta tarvittaessa.
Pienempi sovellusmäärä helpottaa puhelimen hallintaa
Useimmat ihmiset käyttävät päivän aikana vain rajallista määrää puhelimensa sovelluksista. Arvioiden mukaan päivittäisessä käytössä on keskimäärin noin 9–10 sovellusta yhteensä, joten suuri sovelluskirjasto ei tarkoita, että kaikkia asennettuja ohjelmia tarvittaisiin säännöllisesti. Viihdesovellusten kohdalla tämä korostuu, sillä useat samaan tarkoitukseen ladatut palvelut voivat jäädä pitkäksi aikaa avaamatta.
Myös akun, datankäytön ja tallennustilan kannalta sovellusten määrää kannattaa tarkastella kriittisesti. Media- ja suoratoistosovellukset voivat käyttää taustadataa, säilyttää välimuistiin ladattua sisältöä ja suorittaa taustatoimintoja. Vaikutus riippuu sovelluksesta, käyttöjärjestelmästä ja asetuksista, mutta tarpeettomien ohjelmien säilyttäminen ei yleensä tuo käyttäjälle vastaavaa hyötyä.
Käytännöllinen ratkaisu on tarkistaa puhelimen asetuksista, mitä sovelluksia on käytetty viime aikoina. Jos jokin viihdesovellus on jäänyt kokonaan avaamatta, sen voi poistaa ja asentaa myöhemmin uudelleen tarvittaessa. Samalla vapautuu tallennustilaa ja sovelluskirjasto pysyy helpommin hallittavana. Tavoitteena ei ole mahdollisimman pieni sovellusmäärä, vaan tarpeettomien asennusten vähentäminen.
Aggregaattorit kokoavat useita palveluita yhteen näkymään
Sovellusten määrää ja niiden välillä siirtymistä voidaan hallita myös viihdekeskusten ja media-aggregaattorien avulla. Ne kokoavat eri tilauspalveluiden, mediasisältöjen ja muiden lähteiden tarjontaa yhden käyttöliittymän alle. Ajatuksena on, ettei käyttäjän tarvitse aloittaa sisällön etsimistä avaamalla jokaista palvelua erikseen.
Google TV on hyvä esimerkki videoihin keskittyvästä aggregaattorista. Se kokoaa elokuvia ja televisiosarjoja eri suoratoistopalveluista samaan näkymään ja voi näyttää sisältöä esimerkiksi Netflixistä, Prime Videosta ja Disney+. Varsinaiset palvelut ja tilaukset pysyvät erillisinä, mutta käyttäjä saa yhden paikan, jossa niiden tarjontaa voi selata.
Tämä ei siis välttämättä vähennä kaikkien taustalla tarvittavien palveluiden määrää, mutta se voi vähentää jatkuvaa sovelluksesta toiseen siirtymistä. Samalla sisällön etsiminen muuttuu suoraviivaisemmaksi, koska lähtökohtana on yksi koontinäkymä usean erillisen katalogin sijaan. Jos puhelimella käytetään useita suoratoistopalveluita rinnakkain, aggregaattori voi tehdä kokonaisuudesta selkeämmän ilman, että jokaisen palvelun tarjontaa täytyy tarkistaa erikseen.
Super-sovellukset vievät yhdistämisen vielä pidemmälle
Super-sovellukset perustuvat samaan keskittämisen ajatukseen kuin media-aggregaattorit, mutta huomattavasti laajemmassa mittakaavassa. Yhden käyttöliittymän sisään voidaan yhdistää viestintää, ostoksia, maksuja, liikkumista ja digitaalista sisältöä. Erillisten sovellusten sijaan monet toiminnot voidaan toteuttaa saman ekosysteemin sisällä esimerkiksi integroitujen miniohjelmien avulla.
Tunnetuin esimerkki on Kiinassa laajasti käytetty WeChat. Viestien lähettämisen lisäksi sen kautta voidaan käyttää monenlaisia arjen palveluita, kuten maksamista, laskujen hoitamista, kuljetusten tilaamista ja matkapalveluita. Samassa ekosysteemissä on myös musiikkiin, lyhytvideoihin ja mobiilipeleihin liittyviä toimintoja. Käyttäjän ei siis tarvitse vaihtaa jatkuvasti kokonaan erillisten sovellusten välillä.
Super-sovelluksen idea havainnollistaa, mihin sovellusten keskittäminen voi pisimmillään johtaa. Puhelimen ei tarvitse sisältää omaa erillistä ohjelmaa jokaista yksittäistä toimintoa varten, jos useita palveluita voidaan käyttää yhden alustan sisällä. Tavalliselle käyttäjälle olennaisempi periaate on kuitenkin yksinkertaisempi: pidä aktiivisesti käytetyt sovellukset asennettuina ja vältä useita ohjelmia, jotka tekevät käytännössä saman asian.
